Auringonkukka ei aina katso aurinkoa

Auringonkukka kääntää ”kasvonsa” aina aurinkoon päin. Näin väitetään, ja näin minäkin uskoin tähän kesään saakka. Mutta niin eivät Pihaperhosen taimistolle kylvämäni ja istuttamani auringonkukat ”käyttäydy”. Osa ehkä joo, mutta suurin osa katsoo naapuriin, jossa asuvat kultainen Iiris ja Raimo.

Halusin ymmärtää kukkiani. Selailin muutama kasvitieteellisiä kirjoja, mutta en löytänyt vastausta. Lopulta, tietenkin, googlailin ja kas, löysin Tiede-lehden artikkelin, jossa kerrottiin auringonkukille tehdystä kokeesta. Sen mukaan nuoret auringonkukat kääntävät todella kasvonsa aurinkoa kohden, mutta kun kukat ovat aikuisia, liike loppuu.

Selitys tuntui järkeenkäyvältä. Pihaperhosen auringonkukat ovat eri-ikäisiä, osa ilmeisesti siis aikuisia ja osa kasvavia nuoria. Eri-ikäisyys johtuu siitä, että esikasvatin osan auringonkukista toukokuussa, osan kylvin suoraan maahan useana eri kesäkuun päivänä.

Auringonkukka parantaa maata

Valitsin maanparannuskasviksi auringonkukan tanakoiden varsien ja suurten lehtien,  siis suuren koon vuoksi. Järkeilin, että se tuottaa paljon biomassaa. Auringonkukkien jäänteiden on tarkoitus lisätä Pihaperhosen taimiston pellon humuspitoisuutta. Siinä on viljavuustutkimuksen perusteella parantamisen varaa. Kukat, niin kauniita kuin ne ovatkin, ovat tällä kertaa toissijainen seikka.

Viime kesänä kasvatin kotipihan kasvimaalla auringonkukkia juuri kukkien vuoksi, mutta en päässyt kukista nauttimaan. Peurat söivät suurimman osan nupuista!

Maanparannuskasveja on auringonkukan lisäksi paljon muitakin. Vuosi sitten kasvatin taimistolla hunajakukkaa, veriapilaa ja sinimailasta. Hunajakukka osoittautui pettymykseksi. Se iti epätasaisesti ja pärjäsi huonosti rikkakasveille. Pölyttäjät kyllä pitivät siitä, mutta taimistolla kasvaa niille sopivia kasveja nyt muutoinkin.

Auringonkukan varjossa ei kasva mikään

Istutin ja kylvin auringonkukat tarkoituksellisesti hyvin tiheään. Ajattelin, että auringonkukkien varjossa ei mikään kasva. Ei ole kasvanutkaan. Auringonkukat jäivät hyvin vähäiselle hoidolle. Kylvövaot kastelin kuitenkin huolellisesti, ja peitin kylvökset kasvuharsolla. Kun auringonkukat olivat taimettuneet poistin harson, harvensin ja kitkin rivivälit ensimmäisen kerran. Toisen kerran kitkin, ennen kuin levitin riviväleihin naapureilta saamaani nurmisilppua. Säännöllistä kastelua en jaksanut tehdä kylvötaimille tehdä, mutta kiitos savimaan, taimet sinnittelivät hengissä läpi kuivan jakson. Esikasvatettuja auringonkukkia kastelin siinä vaiheessa kun niillä alkoivat lehdet riippua eli noin kahden tai kolmen päivän välein. Kastelin niitä siksi, kun ajattelin kuivuudesta kärsivien taimien olevan huonoa mainosta taimistolle. Silmänpalvontaa!

Esikasvatettujen taimien kasvuunlähtöä jännitin, sillä ne joutuivat kasvualustaan, joka koostui oljista, edellisvuoden karjanlannasta ja tiukasta savimaasta. Huoli oli turhaa, auringonkukat ovat tanakoita. Ehkä liiankin. Minulla oli epämääräinen ajatus siitä, että tanakat ja tiheästi kasvavat auringonkukat eivät kykene seuraamaan auringon liikkeitä. Väärässä olin.

Aikuinen kukka katsoo itään

Kalifornialaisessa yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan nuoret auringonkukat todella seuraavat auringon liikettä. Mutta kun kukat kypsyvät tai aikustuvat, liike lakkaa. Aikuinen auringonkukka katsoo yleensä itään eli auringonnousun suuntaan. Sinne taimistonkin kukat katsovat. Auringonnousuun. Itään päin katsominen oli kukalle hyödyllistä. Se nimittäin sai noin viisi kertaa enemmän pölyttäjiä kuin länteen päin katsovat kukat. Tutkijat arvelivat tämän johtuvan siitä, että itään katsova kukka lämpeni aamulla nopeammin kuin länteen päin katsova. Lämmin kukka houkuttelee pölyttäjiä.

Mistä kukat tietävät oikean suunnan?