apila, jossa punainen kukka
Yksivuotinen veriapila parantaa maata ja kukkii näyttävin punaisin kukin pakkasiin saakka. Kukka on kestävä leikkokukkana.

Mikä olisi vaihtoehto turpeelle? Olen pohtinut tätä useita kertoja vuosien varrella. Taas kerran jouduin asian eteen, kun sain tulokset taimiston pellosta teettämästäni maa-analyysista ja suositukset toimenpiteistä.

Laboratorion suositus taimiston pellon parantamiseksi oli yksiselitteinen.  

”Suosittelemme turvelisäystä maan multavuuden nostamiseksi. Lisättävän turpeen tulee olla tummaa ja maatunutta, ns. maanparannusturvetta.”

Ahdistuin.

Haluan vaihtoehtoa, sillä turpeenkäyttö puutarhassa ei ole ekologista.  Se romuttaa pyrkimykseni hoitaa puutarhaa ekologisesti.

Turpeenotto tuhoaa suon totaalisesti

Turve on osittain tai kokonaan hajonnutta suokasvillisuuden jäänteitä. Turvetta muodostuu hitaasti, noin millimetri vuodessa  hapettomissa ja kosteissa olosuhteissa. Puolentoista metrin turvekerroksen muodostuminen tarvitsee  aikaa 1500 vuotta. Turve on siis periaatteessa uusiutuvaa, mutta käytännössä ei.

Yleisin suokasvi turpeessa on rahkasammal (Sphagnum). Rahkasammal kasvaa verson kärjestä vuodessa noin sentin, samalla alaosa maatuu turpeeksi.

Puutarhakoulussa eräs opettaja sanoi, että puutarhureiden ei pidä potea huonoa omaatuntoa turpeen vuoksi, sillä soita ei avata kasvualustojen takia. Puutarhakäytössä turve myös palautuu takaisin luontoon. Totta, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että turpeenotto tuhoaa suon totaalisesti, sillä ennen kuin turvetta voidaan ryhtyä nostamaan, pitää suosta repiä puut, sammaleet, varvut, sarat, karpalot, lakat, tupasvillat, suopursu, kaikki kasvillisuus siis. Kasvillisuuden kadotessa katoaa linnusto ja hyönteiset, mukaan lukien perhoset.

Näistä syistä haluan vaihtoehtoa turpeelle, mikä valitettavasti ei tarkoita sitä, että olisin pääsemässä turpeesta kokonaan eroon. Taimituotannossa käytettävät kasvualustat ovat turvepohjaisia. Olen turpeeseen sidottu, vaikka en haluaisi.

Tavoitteena multava, musta maa

Viljavuuspalvelu suositti turvelisäystä maan multavuuden lisäämiseksi. Multavuus tarkoittaa maassa olevan eloperäisen aineksen määrää. Multavuuden lisääminen on tärkeää siksi, että mitä multavampaa maa on, sitä paremmin maan pieneliöstö voi. Maan pieneliöstöön kuuluu alkueläimiä, bakteereja, sieniä, erilaisia hyönteisiä sekä lieroja. Alkueläimiä tai bakteereita ei voi paljain silmin nähdä, mutta sienet, lierot ja osa hyönteisistäkin on paljain silmin erotettavissa.

Pieneliöstön hyvinvoinnilla on merkitystä kasvien hyvinvoinnille, sillä pieneliöstö hajottaa kasvijätteet ja vapauttaa niissä olevat ravinteet kasveille käyttökelpoiseen muotoon. Hajotustoiminta myös parantaa maan rakennetta, sillä maata myllertäessään eliöstö tulee samalla ilmastoineeksi sitä.

Mitä tummempaa maata, sitä humuspitoisempaa se on. Turve onkin melkein mustaa peltomultaan verrattuna.

Turpeen humuspitoisuus on yli 40 prosenttia, multamaan  21–40 prosenttia.

Peltomaalle on olemassa omat multavuusluokat.

  • Erittäin runsasmultainen, lyhenne erm humuspitoisuus 13–20 prosenttia.
  • Runsasmultainen, lyhenne rm, humuspitoisuus 7–12 prosenttia.
  • Multava, m, humuspitoisuus 3–6 prosenttia.
  • Vähämultainen, vm humuspitoisuus alle 3 prosenttia.

Kaikki eloperäinen on vaihtoehto turpeelle

Turpeen sijasta maan multavuutta voi parantaa lisäämällä sinne  muuta eloperäistä ainesta kuten kompostia, nurmisilppua, kahvinpuruja, olkea,  lantaa tai kasvattamalla maanparannuskasveja. Vaikutus ei ole yhtä nopeaa eikä tehokasta, mutta ekologisempaa se on. Ja edullisempaa.

Maanparannuskasvit ovat mitä ekologisin vaihtoehto turpeelle. Valinnanvaraa on paljon. Valitsin lajit kahden kriteerin perusteella: pölyttäjäystävällisyyden ja esteettisyyden. Lajit ovat hunajakukka ( Phacelia tanacetifolia) , persianapila (Trifolium resupinatum), veriapila (Trifolium incarnatum) ja  puna-apila (Trifolium pratense).

Kaikki muut ovat yksivuotisia, paitsi puna-apila.

Puna-apila ja hunajakukka olivat pienoisia pettymyksiä. Molemmat itivät epätasaisesti, minkä lisäksi hunajakukka oli niin hento ettei se pärjännyt juolavehnälle.

Sitä vastoin persianapila ja veriapila itivät hyvin, kasvoivat rehevästi ja kukkivat näyttävästi pakkasiin saakka. Suosittelen lämpimästi molempia! Veriapila oli myös kestävä leikkona. Persianapilaa kutsutaan tuoksuapilaksi, sillä hennon vaaleanpunainen kukka tuoksuu ihastuttavalle.

Veriapilassa on huomiota herättävän kaunis, kirkkaanpunainen kukka, joka osoittautui kestäväksi leikkokukaksi. Kasvin tieteellisen nimen jälkiosa incarnatum tarkoittaakin lihanpunaista. Eräiden lähteiden mukaan verenpunaista.

Madonkakka olisi vaihtoehto turpeelle – mutta kallis sellainen

Lierot ovat puutarhurin parhaita ystäviä, sillä ne kuohkeuttavat ja parantavat maata. Lierojen ulosteet, madonkakka on niin hyvää maanparannusainetta, että sitä tuotetaan myyntiin. Madonkakka olisi erinomainen vaihtoehto turpeelle, mutta kaupasta ostettuna liian kallista. Edullisin vaihtoehto on houkutella maaperään lieroja – ja saada ne kakkimaan ahkerasti.

Etenkin kastelierot ovat tärkeitä maan hyvinvoinnille. Niillä on nimittäin kyky kaivaa käytäviä jopa kivikovaan saveen, mikä on aivan uskomatonta, kun ajattelee lieron selkärangatonta olemusta.

Veikko Huhdan ja Eeva-Liisa Hallanaron kirjassa Elämää maan kätköissä (Gaudeamus, 2019) asia selitetään näin. ”Lierojen ruumiinontelo on jakautunut osastoihin jaokeittain. Kun eläin supistaa ja rentouttaa lihaksiaan, se kykenee kohdistamaan suuria voimia kovaan maahan, joka antaa lopulta periksi. Lierojen ruumiinontelo on mukautuva, eikä elimistö kärsi kaivautumisen aiheuttamasta mankeloinnista.”

Lieroja on useita lajeja, kastelieron lisäksi muun muassa pelto-ja tunkiolieroja. Tunkiolieroja on löydettävissä kompostista helposti massoittain. Otin kerran valokuvan lämpökompostorin laidasta, jossa oli kasoittain kuumuutta paenneita tunkiolieroja. Jopa minun mielestäni kuva on lievästi ällöttävä.

Harmillista on, että eri lajin lieroja ei kannata siirtää toiseen elinympäristöön. Tunkioliero ei kauaa viihdy peltomaassa.

Siksi lieroille kannattaa luoda sopivat olosuhteet. Lierot pitävät kasvijätteistä, erityisesti koivunlehdistä. Niille maistuu myös lanta ja – kahvinpurut. Kahvinpurujen sanotaan myös kuohkeuttavan maata.

Olenkin ottanut tavaksi lajitella kahvinpurut erikseen pieneen ämpäriin. Saan kahvinpuruja myös eräiltä ystäviltä. Kun ämpäri(t ) täyttyvät tyhjennän ne maahan. Hetken aikaa taimistolla tuoksuu kahvi.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös