Vaihtoehto turpeelle – kukka vai kakka?

Mikä olisi vaihtoehto turpeelle? Olen pohtinut tätä useita kertoja vuosien varrella. Taas kerran jouduin asian eteen, kun sain tulokset taimiston pellosta teettämästäni maa-analyysista ja suositukset toimenpiteistä. Laboratorion suositus taimiston pellon parantamiseksi oli yksiselitteinen.   ”Suosittelemme turvelisäystä maan multavuuden nostamiseksi. Lisättävän turpeen tulee olla tummaa ja maatunutta, ns. maanparannusturvetta.” Ahdistuin. Haluan vaihtoehtoa, sillä turpeenkäyttö puutarhassa ei…

Kimalaisseuranta ja sen yllättävät tulokset

Tutkailen kiinnostuneena Kimalaisseurannan vuoden 2020 tuloksia ja sen liitettä harrastajalinjoista. Liitteseen on merkitty havaitut kimalaislajit. Käy ilmi, että keskellä Helsinkiä, Kaivopuistossa tunnistettiin viime kesänä yksitoista eri kimalaislajia. Vielä enemmän lajeja nähtiin Vartioharjussa ja Veräjälaaksossa, molemmissa viisitoista. Myllypurossa kimalaislajeja oli kolmetoista ja Pohjois-Haagassa kaksitoista. Keskellä Helsinkiä havaittiin moninverroin enemmän kimalaislajeja kuin ”omalla” linjallani keskellä maaseutua Sammatissa….