Merikaali
6,50 €
Syötävä luonnonkasvi. Ravinnoksi käytetään varhain keväällä puhkeavia sinivihreitä lehtiä. Kasvaa luontaisesti merenrannoilla, mutta viihtyy myös tavallisessa puutarhassa. Se ei tarvitse kasvaakseen suolaista vettä. Korkeus 40–60 cm. Kukkii kesä-heinäkuussa. Kukat pienet, valkoiset ja tuoksuvat. Ne houkuttelevat erityisesti kimalaisia.
Kuvaus
Merikaali (Crambe maritima) on luonnonvarainen, merenrannoilla kasvava monivuotinen vihannes, jota on käytetty ravinnoksi iät ajat. Se on yksivuotisten kaalien kuten lehtikaalin, parsakaalin ja kukkakaalin sukulainen. Kukkii kesä-heinäkuussa, hyväntuoksuiset kukat ovat pienet ja valkoiset ja houkuttelevat pölyttäjiä. Kasvista tulee hyvin kookas, sen korkeus voi olla 50–80 senttiä ja leveys jopa metrin. Viihtyy parhaiten hiekansekaisessa, läpäisevässä maaperässä, mutta menestyy myös savimaassa, jos vesi ei jää juurelle seisomaan. Kohopenkki auttaa.
Merikaali on kevätherkkua
Ravinnoksi kaalista käytetään nuoria lehtiä ja versoja. Ne maistuvat aavistuksen hasselpähkinältä. Niitä voi nauttia parsakaalin tapaan joko kevyesti kiehautettuna tai vokattuna. Villiyrttikokki Sami Tallbergin ohje merikaalin valmistukseen.
Nuoren taimen on syytä antaa vahvistua ensimmäiset kaksi vuotta ja vasta sen jälkeen kerätä satoa.
Kukkia voi käyttää salaatissa.
Merikaalin lehtiä saa kerätä luonnosta, ei kuitenkaan luonnonsuojelualueilt. Keräämisessä ei saa käyttää saksia eikä sirppiä.
Ristikukkaisten riesat
Merikaali kuten kaikki kaalit kuuluvat ristikukkaisten heimoon. Se merkitsee sitä, että kaali voi saada riesakseen kirppoja, pieniä mustia hyönteisiä, jotka voivat syödä pienen taimen hengiltä.
Nuoret taimet voi suojata puutarhakaupoissa myytävällä hyönteisverkolla. Kaalin viereen voi
Lehdet maistuvat myös kaaliperhosten toukille.Ne on kuitenkin helppo kerätä lehdestä käsin.
Huonolla tuurilla merikaali voi myös sairastua möhöjuureen, kasvitautiin, jonka aiheuttaa eräs sieni. Tautia voi ennaltaehkäistä huolehtimalla siitä, että kasvualustan pH on vähintään 7,2. Kasvualustaa on siis kalkittava.
Vain kirjautuneet asiakkaat -jotka ovat ostaneet tuotteen- voivat kirjoittaa tuotearvion.
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.