Ahomansikka

Kuvaus

Ahomansikka (Fragaria vesca) , joka tunnetaan myös nimellä metsämansikka on 5–20 cm korkea luonnonkasvi, jota on helppo kasvattaa omassa puutarhassa. Se viihtyy parhaiten läpäisevässä eli hiekkapitoisessa maaperässä. Hyviä kasvupaikkoja ovat kalliorinteet, kivimuurit, polkujen vierustat, ylipäänsä paikat, joihin aurinko paistaa vähintään kuusi tuntia päivässä.
Ahomansikalla on pieni juuristo, minkä vuoksi se soveltuu myös ruukussa kasvatettavaksi. Ruukuissa kasvatettavat mansikat on siirrettävä talveksi maahan.
Savimaahankin ahomansikkaa voi istuttaa, jos maan ilmavuutta parannetaan hiekalla ja eloperäisellä aineksella. Savimaassa taimi jää kuitenkin helposti heinien nujertamaksi.

Ahomansikka tykkää kaliumista

Ahomansikka kasvaa ilman hoitoakin, mutta jos haluat paljon marjoja, lannoita kasvia kalium-pitoisella lannoitevedellä kerran viikossa. Kaliumia on paljon esimerkiksi tomaattilannoitteissa ja rohtoraunioyrtistä valmistetussa vedessä. Aloita lannoitus siinä vaiheessa, kun ensimmäiset kukat ovat nupullaan. Ahomansikka kukkii touko-kesäkuussa. Marjat kypsyvät heinäkuussa.
Mansikka on satoisimmillaan toisena ja mahdollisesti vielä kolmantenakin vuonna. Sen jälkeen satomäärät alenevat ja kasvusto on uusittava – jos siis haluat paljon marjoja.
Mansikkaa on helppo lisätä rönsyistä, jotka voivat olla kaksi metriä pitkiä. Katkaise rönsy ja istuta lehtiruusuke uuteen paikkaan. Ole tarkkana istutussyvyyden kanssa. Mansikan kasvupisteen eli lehtien keskellä olevan alueen pitää jäädä täsmälleen maanpinnan tasolle.

Kerää marjat iltapäivällä

Ahomansikat ovat parhaimmillaan tuoreina. Jääkaapissa niiden maku kitkeröityy. Kerää kypsät marjat, mikäli mahdollista, aurinkoisena iltapäivänä. Silloin ne ovat herkullisimmillaan.
Kukapa ei pitäisi ahomansikan mausta? Elias Lönnrot meni niin pitkälle, että sanoi ahomansikan olevan maukkain marja. (Tästä olen eri mieltä. Minun mielestäni maukkain marja on villivadelma.) Luonnehdinta löytyy vuonna 1860 ilmestyneestä Flora Fennicasta, ensimmäisestä suomenkielisestä kasviopin teoksesta.

Kaskitalous hyödynsi ahomansikkaa

Kasvin nimestäkin voi päätellä, että ahomansikka kasvoi erityisen hyvin kaskitalouden aikaan. Kaskitalous on maanviljelystekniikka, jossa metsä raivattiin pelloksi polttamalla se hallitusti. Muutaman vuoden kuluttua kasken paikalle muodostui kuiva, aukea ja päivänpaisteinen aho – metsämansikan ihanteellinen kasvuympäristö. Entiset kaskimaat ovat kasvaneet umpeen, mikä on johtanut siihen, että marjoja tuottavien mansikoiden määrä on vähentynyt. Lehtiruusukkeita ja rönsyjä kasvaa kyllä varsin yleisesti.

Mansikoita lääkkeeksi

Lönnrotin aikaan eli 1800-luvulla mansikoita käytettiin lääkinnällisiin tarkoituksiin. ” Marjat vilavoittavat, sammuttavat janon, ulostavat helposti ja luullaan estävän luuvalon. Keuhko- ja kivitautiset sanotaan myös havainneet hyvää niiden syömisessä. Ovat maukkaimpia marjalajeja; jotkut eriluonteiset niitä kuitenkaan eivät taida nauttia”, Lönnrot kirjoitti Flora Fennicassa.
Nykyisin voidaan mansikan lehtiä käyttää rohtona. Ne sisältävät paljon c-vitamiinia ja fenoleja. Mansikanlehtiteen sanotaan lievittävän hengitystietulehduksia, lisäävän virtsaneritystä, auttavan ruuansulatuskatarreissa, ripulissa ja niveltulehduksissa sekä vahvistavan ikeniä. (Lähde: Sinikka Piippo: Villivihannekset, Minerva 2016)
Lehdistä voi tehdä teetä tai käyttää tuoreena salaatteihin ja kastikkeisiin. Lehdet ovat parhaimmillaan ennen kukintaa tai kukinnan aikana.
Muista, että sekä marjat että lehdet saattavat aiheuttaa allergiaa. Mahtoikohan Lönnrot tarkoittaa ”eriluonteisilla” ihmisiä, jotka ovat allergisia mansikalle?

Perhosten ravintokasvi

Ahomansikka on ainakin kahden pienen perhosen toukan ravintokasvi. Toinen perhosista on mansikkakirjosiipi (Pyrgus malvae) ja toinen tummakirjosiipi (Pyrgus alveus) toukan ravintokasvi. Mansikkakirjosiipi on niin pieni, että sitä voi äkkiseltään luulla isoksi kärpäseksi.Se lentää touko-kesäkuussa. Tummakirjosiipi lentää juhannuksesta heinäkuun loppupuolelle.

Tieteen apuna

Metsämansikkaa tutkitaan paljon tieteellisesti. Syynä on se, että mansikkaa on helppo kasvattaa kasvihuoneessa ja se, että mansikan perimä on niin pieni, että se tunnetaan. Helsingin yliopiston maataloustieteen osaston tutkijat ovat tutkineet ahomansikan kukintojen rakennnetta ja selvittäneet siihen vaikuttavien geenien toimintaa. Tutkijoiden tavoitteena on ymmärtää, miten perimä ohjaa luonnossa esiintyvää kasvien rakenteiden monimuotoisuutta.
”Tutkimalla useita kasvilajeja ja niiden kehityksen erityispiirteitä opimme ymmärtämään miten kasvien kehitystä ohjaavat mekanismit ovat rakentuneet evoluution kuluessa. Lisäksi tutkimuksemme tuo työkaluja geneettiseen tietoon pohjautuvaan kasvinjalostukseen ja perimältään monimutkaisemman puutarhamansikan satotasojen parantamiseen”, kertoo professori Timo Hytönen, joka johtaa mansikkatutkimusta Helsingin yliopistossa. Tieteellisestä tutkimuksesta voit lukea lisää Helsingin yliopiston sivuilta.