Laventeli

Laventeli (Lavandula ) on Välimeren vuoristoseuduilta kotoisin oleva yrtti, jota kasvatetaan sen tuoksun vuoksi. Muinaiset roomalaiset käyttivät laventeliöljyä kylpyvedessä ja keskiajalla Ranskan hovissa tuolien istuinosat täytetiin laventelilla peittämään epämiellyttäviä hajuja. Tsaarin Venäjällä sotilaiden patjoissa oli kuivattua laventelia, sillä laventelin uskottiin pitävän hyttyset loitolla.
Laventelia käytetään myös mausteena. Se on osa perinteistä provencelaista maustesekoitusta yhdessä basilikan, rosmariinin ja timjamin kanssa. Parhaiten maustekäyttöön sopivat ennen kukintaa kerätyt tuoreet lehdet ja nuoret versot sekä kuivatut kukat. Kokeile esimerkiksi sekoittaa muutama teelusikallinen kuivattuja laventelin kukkia puoleen kiloon sokeria. Pidä seosta tiukasti suljetussa purkissa vähintään kolme päivää. Sokeri saa laventelista ”jumalaisen maun”. Näin vakuuttaa ruotsalainen Agneta Ullenius, jonka kirjasta Yrttimaa ohje on peräisin.
Laventelin kukat kannattaa kerätä juuri ennen kukkimista, sillä silloin tuoksu on voimakkaimmillaan. Kukat houkuttelevat useita päiväperhosia.
Laventeli tarvitsee aurinkoa
Laventelilajeja ja -lajikkeita on paljon. Niistä kestävin ja Suomessa oloissa suositeltavin on ikivihreä tähkälaventeli (Lavandula angustifolia). Se kasvaa 20–50 senttiä korkeaksi ja kukkii heinä-elokuussa. Kukat ovat sinivioletteja. Pihaperhosessa kasvatetaan vain tähkälaventelia.
Laventeli tarvitsee paljon aurinkoa ja lämpöä kukoistaakseen. Suomen oloissa se on syytä istuttaa puutarhan lämpimimpään paikkaan. Maaperän tulee läpäisevä ja kalkkipitoinen; savimaa on laventelille kuolemaksi.
Sanotaan, että laventeli ei Suomessa selviä avomaalla talven yli. Taimet suositellaankin siirtämään sisätiloihin viileään varastoon tai ainakin peittelemään ne havuilla tai pakkaspeitolla. Mutta sieltä täältä on kuulunut yksittäisiä kommentteja talven yli säilyneistä laventeleista.
Mutta ehkä tähän on tulossa muutos. Nimittäin satakuntalaisen Pyhäjärvi-instituutin tekemien, alustavien tutkimusten mukaan laventeli on mahdollista saada menestymään Suomessakin. Instituutissa on tehty laventelinviljelyn pilotointia parin vuoden ajan ja todettu, että lajikevalinnalla on suuri merkitys menestymiselle. Odotan kiinnostuneena lopullisia tutkimustuloksia.
Sillä välin teen omia kokeiluja. Istutin ruukuissa olevat laventelit maahan, ja peitin ne vaahteranlehdillä. Jos taimet selviävät talven yli, otan niistä pistokkaita.
Roomalaisten kylpyvesi
Laventelin tieteellinen nimi ’Lavandula’ tulee latinan kielen sanasta ’lavare’. Sana tarkoittaa kylpeä, pestä. Nimi viittaa roomalaisten tapaan käyttää laventelivettä kylpemiseen. Nimen jälkiosa, ’angustifolia’ tarkoittaa kapeita lehtiä.