Kellokukat – suloisia myös puutarhassa

Kellokukat (Campanula) ovat suloisia, suomalaiseen luonnonmaisemaan kuuluvia kukkia, jotka soveltuvat myös puutarhakasveiksi. Suomen luonnossa kasvaa kymmenen kellokukkalajia, koko maailmassa kolmesataa. Viljeltyjä lajeja tai lajikkeita on satoja, Pihaperhosen valikoimiin kuuluu yhdeksän kellokukkalajia.
Kellokukat ovat ”enintään kohtalaisia” perhoskukkia, todetaan Perhospuutarha-kirjassa (Tammi 2001) Perennat -kirjassa ( Pentti Alanko) kerrotaan kuitenkin, että karpaattien-, hirven-, peuran-, harakan-, kurjen-, kissan- ja varsankellot houkuttelevat perhosia.
Kimalaisille kellokukat ovat tärkeitä ravintokasveja, erityisesti sorokimalainen (Bombus soroensis) käy kellokukissa.
Ja onpa ainakin yksi perhoslaji, jonka toukka elää kellokukkien siemenkodissa, nimittäin pieni yöperhonen, kellopikkumittari ( lähde: Kimmo Silvonen, Morten Top-Jensen & Michael Fibiger: Suomen päivä- ja yöperhoset).
Kellokukat – samannäköisiä mutta erilaisia
Kellokukat muistuttavat toisiaan kukkien osalta, mutta kasvutavaltaan ja kasvuvaatimuksiltaan ne ovat hyvinkin erilaisia. Osa kellokukista tarvitsee kuivan ja aurinkoisen kasvupaikan, kuten esimerkiksi kissan- ja harakankellot, osa puolivarjoisan ja ravinteikkaan, esimerkiksi ukon- ja varsankellot.
Kellokukat ovat helppohoitoisia, kestäviä ja terveitä. Kaiken lisäksi ne ovat hyviä leikkokukkia. Etanat ja kotilot voivat kuitenkin aiheuttaa ongelmia. Nuoret lehdet ovat nimittäin niiden herkkua.
Kellokukat voidaan jakaa mataliin ja korkeisiin.
Matalat lajit
Karpaattienkello ( Campanula carpatica) on 20–30 senttiä korkea kasvi, joka sopii kukkapenkin reunakasviksi. Sen kasvutapa on mätästävä. Kasvupaikan pitää olla aurinkoinen tai lievästi varjoinen ja maaperän ravinteikas ja hyvin ojitettu. Karpaattienkello kukkii kesä-elokuussa, kukkien väri sininen. Jos kasvusto leikataan alas, voi kukkia uudestaan. Houkuttelee päivä- ja yöperhosia.
Kissankello (Campanula rotundifolia) on 10–50 senttiä korkeaksi kasvava ja kaikkien tuntema niitty- ja ketokasvi, joka menestyy aurinkoisessa tai jopa paahteisessa paikassa. Maaperä voi olla kuiva tai tuore. Kukkii kesä-elokuussa, kukkien väri sininen tai valkoinen. Sopii kivikkopuutarhaan, kedoille ja niityille. Houkuttelee päivä- ja yöperhosia.
Myös kääpiöpeurankello ( C. glomerata var. acaulis) on matala, vain 25-senttiseksi kasvava. Se kukkii heinä-elokuussa, kukat ovat tummansiniset. Houkuttelee kimalaisia.
Korkeat lajit
Ukonkello (Campanula latifolia) on kellokukista korkein, se voi kasvaa 150-senttiseksi. Ukonkello tarvitsee puolivarjoisan paikan ja ravinteikkaan maaperän. Liian aurinkoisella paikalla kasvi jää matalaksi ja kukinta menee nopeasti ohi.
Runsasmultainen savimaa on ukonkellolle otollisin kasvupaikka, se on omiaan puolivilliin cottage garden-tyylin puutarhaan. Ukonkello kukkii heinäkuussa sinisin tai valkoisin kukin. Kumppaniksi sille sopii samoihin aikoihin kukkivat töyhtöangervo, päivänkakkara ja tarha-alpi.
Varsankello (Campanula trachelium), 80–100-senttiseksi kasvava luonnonperenna tarvitsee ukonkellon tapaan ravinteikkaan ja lievästi varjoisan kasvupaikan. Varsankello kukkii heinä-elokuussa. Sen kukat houkuttelevat päiväperhosia.
Varsankellon lehdet muistuttavat nokkosenlehtiä.
Kurjenkello (Campanula persiciflolia) kasvaa melkein yhtä korkeaksi kuin ukonkello, 80–100-senttiseksi. Kurjenkellon kukat ovat suuria ja näyttäviä, sinisiä tai valkoisia. Epäilemättä juuri niiden vuoksi kurjenkello on ollut suosittu koristekasvi suomalaisissa puutarhoissa 1600-luvulta saakka.
Kurjenkello viihtyy aurinkoisessa tai puolivarjoisassa paikassa, maaperän tulee olla runsasravinteinen ja runsasmultainen. Kurjenkellon kukat houkuttelevat päiväperhosia ja kimalaisia. Se kukkii heinä-elokuussa ja jos kukkavarret leikataan alas, voi kukinta uusiutua. Avoimilla ja tuulisilla paikoilla kurjenkello on syytä tukea tai istuttaa se tukevavartisten perennojen joukkoon.
Hirvenkello (Campanula cervicaria) on kaksivuotinen luonnonkasvi, joka on harvinaistunut siinä määrin, että sitä pidetään vaarantuneena. Luonnossa kasvavat hirvenkellot tuleekin jättää rauhaan. Kaksivuotinen kasvi tarkoittaa sitä, että ensimmäisenä vuonna kasvi kasvattaa ruusukkeen ja toisena vuonna kukkavarren. Kasvin on annettava kylväytyä tai siitä on kerättävä siemenet talteen. Hirvenkellon korkeus on 30–120 senttiä. Se kukkii heinä-elokuussa. Kukkien väri on sininen tai valkoinen, kukat houkuttelevat päivä- ja yöperhosia.
Peurankello (C. glomerata) on 20–80 senttiä korkea luonnonperenna, joka kukkii kesä-elokuussa. Kukat ovat sinisiä tai valkoisia. Ne houkuttelevat päivä- ja yöperhosia. Peurankello tarvitsee aurinkoisen kasvupaikan, minkä lisäksi maaperän pitää olla kalkkipitoinen hiekka- tai moreenimaa. Peurankellosta on jalostettu maanalaisilla rönsyillä leviävä lajike, joka saattaa puutarhassa levitä liikaa. Pihaperhosen valikoimaan kuuluva peurankello on Niittysiemen Oy:n myymää suomalaista luonnonkantaa, joka leviää vain siemenistä.
Harakankello (Campanula patula) on kaksivuotinen, kesä-heinäkuussa kukkiva 30–80 senttiä korkea luonnonperenna, joka houkuttelee päiväperhosia. Kukkien väri on useimmiten sininen tai liila, mutta joskus harvoin valkoinenkin. Harakankellon voi helposti sekoittaa kissankelloon, harakankellon kukka on kuitenkin kapeampi ja punertavampi kuin kissankellon.
Harakankello viihtyy parhaiten aurinkoisella tai puolivarjoisalla kasvupaikalla. Maaperä voi olla kuivahko tai tuore. Kauneimmillaan harakankello on suurena ryhmänä niityillä ja kedoilla.
Eläinten kellot
Kellokukat ovat saaneet nimensä kukista, jotka muistuttavat kirkonkelloja tai tiukuja. Tieteellinen nimi ’campanula’ on johdettu italian sanasta ’campana’ , joka tarkoittaa kelloa. Suomenkieliset nimet on omistettu eläimille, pienet kellokukat ovat saaneet pienten eläinten nimet ja suuret suurten eläinten.