Siniritariyökkönen oli Perhosten yön tähti

Perhosten yön tähti oli siniritariyökkönen Suomen suurin yökkönen, siniritariyökkönen eli harrastajien kesken fraxini oli Perhosten yön tähti. Fraxini-nimi tulee perhosen tieteellisestä nimestä, joka on Catocala fraxini. Ritariyökkönen on niin suuri, että kun se ensimmäinen kerran laskeutui pimeältä yötaivaalta valolle, sitä väkisinkin vähän hätkähti. Siniritariyökkösen siipien kärkiväli on melkein kymmenen senttiä. Pihaperhosen taimisto näytti perhosvalojen loisteessa…

Perhosten yön tähti oli siniritariyökkönen

mies valokuvaa perhosta yöllä valoteltalla
Siniritariyökkönen lepäili pitkiä aikoja valoteltalla tai sen läheisyydessä. Lepäilevää ritariyökköstä oli hyvä kuvata. Tuomo Laine kuvaamassa.

Suomen suurin yökkönen, siniritariyökkönen eli harrastajien kesken fraxini oli Perhosten yön tähti. Fraxini-nimi tulee perhosen tieteellisestä nimestä, joka on Catocala fraxini. Ritariyökkönen on niin suuri, että kun se ensimmäinen kerran laskeutui pimeältä yötaivaalta valolle, sitä väkisinkin vähän hätkähti. Siniritariyökkösen siipien kärkiväli on melkein kymmenen senttiä.

Pihaperhosen taimisto näytti perhosvalojen loisteessa maagiselta. Valoja, jotka itseasiassa olivat valotelttoja, oli kaksi. Ne olivat illan asiantuntijan, Suomen Perhostutkijain Seuran hallituksen jäsenen Lassi Jalosen.  Kummassakin teltassa oli valolähteenä suuritehoinen elohopealamppu ja lisävaloina solariumputket. Eräs yleisöstä kysyikin, että ruskettuuko sitä samalla kun tarkkailee yöperhosia.

Valojen lisäksi Jalonen ja kumppaninsa Nina Ruuttu ripustivat taimistolle syöttipyydyksiä. Ne olivat siivousliinan kaitaleita, joihin oli imeytetty punaviiniä, punaviinietikkaa, fariinisokeria, olutta ja omenamehua. Syöteillä kävi illan aikana ainakin siniritariyökkösiä.

Kiertokiitäjää ei näkynyt

Perhosten yö alkoi iltayhdeksältä eli juuri ennen pimeän laskeutumista. Varhaisen aloituksen syynä oli, että toivottiin ”konkarin” eli kiertokiitäjän ilmestymistä kukille. Konkariksi pienen linnun kokoista kiitäjää kutsutaan sen tieteellisen nimen Agrius convolvulin vuoksi. Kiertokiitäjä on vaeltaja, jonka varsinainen kotiseutu on Pohjois-Afrikassa. Kiertokiitäjää ei kuitenkaan näkynyt. Hetken aikaa ehdin murehtia, että syynä oli ”väärän” koristetupakan valinta.  ”Konkari” käy nimittäin mielellään valkotupakan eli Nicotiana alatan kukilla, jota minulla ei ollut. Taimistolla kasvaa narsissitupakkaa eli Nicotiana sylvestris-lajiketta. Mutta sekin kuulemma kelpaa kiertokiitäjälle. Taimisto ei nyt vain osunut kiertäjän lentoreitille.

mies pystyttää valotelttaa taimistolle, jossa on paljon kukkia
Lassi Jalonen pystyttämässä valotelttaa taimistolle Nina Ruutun avustamana.

Maastokäsikirja tarpeen

Perhosten yössä oli noin kolmekymmentä perhosista kiinnostunutta osallistujaa, mahdollisesti enemmänkin. Osa viivähti hetken aikaa, osa viihtyi tuntikausia. Joukossa oli Jalosen lisäksi muitakin  asiantuntijoita, kuten Hannu Kännö. Asiantuntijat oli helppo tunnistaa kielenkäytöstä. He käyttävät perhosista niiden tieteellisiä nimiä. Syynä on yksinkertaisesti se, että osa perhoslajeista on vasta hiljakkoin saanut suomenkielisen nimen.

Suomenkielisen nimet ovat tieteellisiin nimiin tottuneista outoja ja hankalia. Ja outoja ne maallikonkin mielestä, esimerkiksi ”kalvassekoyökkönen” tai pilkkuruuniyökkönen tai kilpiruuniyökkönen.

Noitanirkon ( Stauropus fagi) suomenkielisen nimen voi ymmärtää kun näkee noitanirkon toukan kuvan. Toukka on hyvin erikoisen näköinen, lähinnä tulee mieleen pienoiskokoinen lohikäärme.

Suomenkielisiä nimiä katsottiinkin useaan otteeseen Kimmo Silvosen ja kumppaneiden Suomen päivä-ja yöperhoset – maastokäsikirjaa. Kirjassa on runsas tuhat perhosta. Kirja muuten sivumennen sanottuna painaa 1300 grammaa, aikamoinen ”maastokäsikirja”.

Useita ritarityökkösiä

iso perhonen, jolla on sinistä siivissä

Siniritariyökkösen takasiivet ovat tummat. Siivissä on vaaleansininen raita. Kuva ei tee oikeutta perhosen väreille.

”Se on niin sanotusta saanut siipeensä”, Jalonen sanoi.

Valoilla kävi ainakin 33 eri suurperhoslajia ja koko joukko pikkuperhosia. Suomen perhoset on jaettu perinteisesti kahteen pääryhmään: suurperhosiin ja pikkuperhosiin. Jako ei perustu kokoon, vaan polveutumishistoriaan. Esimerkiksi toisena havaittu katajapikkumittari on varsin pieni perhonen.

1. isokoisa

2. katajapikkumittari

3. kulmayökkönen

4. siniritariyökkönen

5. noitanirkko

6. pilkkuruuniyökkönen

7. niitty-yökkönen

8. mustaeloyökkönen

9. silmämittari

10. tasanauhamittari

11. tuomenkehrääjäkoi

12. vyöeloyökkönen

13. valkopikkumittari

14. hakasvirnayökkönen

15. mäntykaarimittari

16. puroyökkönen

17. jänöiltayökkönen

18.koivulovimittari

19.kilpiruuniyökkönen

20. havuneulasmittari

21. kiiltopensasmittari

22. pilkkumaayökkönen

23. hietikkomaayökkönen

24. vyökiiltoyökkönen

25. orasyökkönen

26.kilpiruuniyökkönen

27. jaspisyökkönen

28.. koivuvyömittari

29. kalvassekoyökkönen

30. takiaisyökkönen

31. verkkoyökkönen

32. laikkumittari

33. gammayökkönen

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *