Parhaat kukat pölyttäjille

Kimalainen kuolanpionin kukassa. Kuolanpioni kuuluu kimalaisten suosikkeihin.
Kuolanpioni on kimalaisten mieleen, eikä ihme. Pionin heteet, joissa siitepöly muodostuu loistavat kauas. Monet meistä rakastavat kerrottuja pioneja, mutta ne ovat kimalaisille hyödyttömiä.

Parhaat kukat pölyttäjille ovat usein vähän jalostettuja lajeja tai luonnonkukkia. Niissä siitepöly ja mesi ovat helposti pölyttäjien nähtävissä ja saavutettavissa. Siitepölyä voi ihminenkin nähdä, se on usein kirkkaankeltaista tai oranssia. Pitkälle jalostetuissa, kerrotuissa ja näyttävissä kukissa ei muodostu välttämättä lainkaan mettä tai siitepölyä. Epäilenkin, että jos kimalaiselta tai perhoselta kysyttäisiin vinkkejä kukkien jalostamiseen, sanoisivat ne ”KISS.” Eli keep it simple, stupid. Pidä yksinkertaisena.

Vähän jalostetut lajikkeet ovat usein myös puutarhurin kannalta kaikkein parhaimpia, sillä ne ovat kestäviä ja helppohoitoisia.

Pölyttäjien ja kasvien yhteistyötä

Kukkien siitepöly on kimalaisille elintärkeää, sillä se sisältää runsaasti proteiineja. Kimalaiskuningatar tarvitsee proteiinia munarauhasten kypsyttämiseen. Lisäksi proteiini on välttämätöntä kimalaistoukille. Kukalle siitepöly on tärkeää lisääntymisen vuoksi. Siitepöly olisi kuitenkin jollain konstilla saatava emin luotilla olevaan siemenaiheeseen. ”Ei mikään helppo tehtävä, jos on juurtunut maahan,” kirjoitti kimalaistutkija Dave Goulson. Hän luonnehtii hyönteispölyttäjiä kasvien ”seksiavustajiksi”.

Mesi, jota kukat tuottavat mesiäisissä on kasvien ”palkinto” tehdystä työstä. Mesi on hyvin makeaa, sen sokeripitoisuus on keskimäärin 15­–75 prosenttia. Mäkimeiramin sokeripitoisuus on peräti 76 prosenttia. Ei ihme, että mäkimeirami on kimalaisten suosikkikasvi! Vertailun vuoksi, Coca-colan sokeripitoisuus on 10 prosenttia.

Mettä ja siitepölyä tuottavia kasveja koko kesäksi

Huhtikuu on kuukausista julmin, sanoi runoilija. Sitä se on kimalaisille. Kimalaisemot heräävät talvihorroksesta, ja tarvitsevat kipeästi proteiinia. Kukkivia kasveja on kuitenkin hyvin vähän, oikeastaan vain pajuja ja raita. Paju ja raita ovat kaksikotisia eli hede-ja emikukat ovat eri kasvissa. Kimalaiset hakevat emipajuista sokeripitoista mettä ja hedepajuista kirkkaankeltaista siitepölyä. Pajuissa näkee usein ruokailemassa myös aikuisena talvehtineita perhosia, kuten nokkosperhosia.

Kevään edetessä kukkia ilmestyy lisää. Luonnonkasveista näsiä, leskenlehti ja kevättaskuruoho puhkeavat kukkaan ja kuun lopulla puutarhakasveista idänsinililja eli scilla, krookukset, kiurunkannukset, kaukaasianpitkäpalko ja ristikki. On harmillista, että monet varhaiset sipulikasvit, kuten lumikellot eivät ole täällä kimalaisten ravintokasveja.

  • paju
  • raita
  • näsiä
  • leskenlehti
  • krookus
  • idänsinililja eli scilla
  • kaukaasianpitkäpalko*
  • ristikki*

Oi ihana toukokuu ja kukkivat omenapuut

Toukokuussa kimalaisille on tarjolla ravintoa yltäkylläisesti, edellyttäen, että kevät etenee normaaleja uomiaan. Ainahan se ei etene. Kimalaisemo varautuu kylmiin säihin tekemällä pesään vahasta mesikupin, johon se varastoi mettä kylmien säiden varalle.

Toukokuussa kukintaansa aloittavat hedelmäpuut, marjapensaat, luonnonmarjat ja voikukat. Perennoista kukkaan puhkeavat kesäpikkusydän ( joka muuten jaksaa kukkia koko kesän), kevätvuohenjuuri, rönsyakankaali, kaukaasianpitkäpalko ja  laukkaneilikka.

  • hedelmäpuut
  • marjapensaat
  • mustikka ja puolukka
  • kiurunkannukset
  • kaukaasianpitkäpalko*
  • rönsyakankaali*
  • ruohosipuli*
  • voikukka
  • syreeni

Ruohosipulin ja syreenin hurmaa

Kesäkuussa kimalaiset ja perhoset löytävät ravintoa muun muassa ruohosipulin kukista, mäkitervakosta ja syreenistä. Monet toukokuussa kukintaansa aloittaneet kukkivat edelleen, kuten voikukka.

  • ruohosipuli*
  • mirrinminttu*
  • mäkitervakko*
  • keltamaksaruoho*
  • nuokkukohokki*
  • tähkäverbena*

Kurkkuyrtti on kimalaisten suosikki

Heinäkuussa puhkeavat kukkaan monet kasvimaalle kylvetyt kukat. Tiesitkö esimerkiksi, että kurkkuyrtti eli purasruoho on kimalaisten ja myös mehiläisten suosikki? Hyvin mieluinen kimalaisille on myös maitohorsma.

  • maitohorsma
  • ruusuruoho*
  • ahdekaunokki*
  • hiirenvirna
  • maitikat
  • vadelma
  • voikukka
  • salkoruusut
  • törmäkukat
  • laventeli
  • salvia*
  • timjami*
  • keto-orvokki
  • raunioyrtti
  • puna-apila
  • veriapila*

Elokuussa hehkuvat perhoskukat

Loppukesän kukkijat kuten punahattu ja nauhukset ovat perhosten suosikkeja. Mettä tuottavat kukat ovat tärkeitä ravinnonlähteitä aikuisena talvehtiville perhosille kuten nokkos-ja neitoperhosille sekä talvihorrokseen varautuville kimalaiskuningattarille.

  • punahatut*
  • nauhukset*
  • hirvenjuuri*
  • auringontähti*

Vieritä ylös