Korona haittasi kasvihuoneen rakentamista - mutta lopulta kaikki kääntyi hyväksi

Lauantaina, maaliskuun 14. päivänä Akiron Hanna Kauppinen ja hänen poikansa toivat suuret ruskeat paketit Haarjanraitin varrelle. Emme kätelleet, sillä julkisuudessa oli jo tietoja uuden viruksen aiheuttamasta tautiuhasta.

Paketeissa  oli osina 30-neliöinen Strong-kasvihuone. Kannoimme ne puolisoni kanssa pellonlaidalle. Naapurin Mari-koiraa vannotin vahtimaan paketteja, sillä kokoamistalkoot oli määrä pitää maaliskuun viimeinen viikonloppuna. Ajankohta oli hiukan myöhäinen siihen nähden, että halusin kasvihuoneen käyttöön huhtikuun alussa.

Vähänpä tiesin tulevasta.

Talkoot, tynkä-sellaiset pidettiin lopulta huhtikuun viimeinen viikonloppu. Perheessämme on riskiryhmään kuuluva henkilö, siksi noudatimme turvamääräyksiä huolellisesti. Ilman Paikkarin Marttojen hyväntahtoisuutta talkoita ei olisi voitu järjestää. Yhdistys antoi käyttöömme marttamökin, jonne tein talkoolaisille eli Annikalle, Kimmolle, Niinalle, Tuukalle ja Santulle ruokaa.

Kokoaminen oli hidasta, ruuveja oli paljon ( noin tuhat), ruuvinpyörittäjiä vähän ja kolea sää kohmetti sormet. Nostan hattua kaikille niille, jotka kokoavat kasvihuonetta yksikseen. Se on uroteko!

Ensimmäisen päivän iltana runko oli kuitenkin siinä mallissa, että sen saattoi sijoittaa paikkaansa.

kolme ihmistä kantaa kasvihuoneen runkoa pellolla

Kun hätä on suurin, on apukin lähellä. Avuksi riensivät Riitta ja Tuomo, sammattilaiset ystävämme. Heidän kanssaan jatkoimme kokoamista vähän kerrassaan. Kuvassa he asentavat kennoja paikalleen.

mies ja nainen rakentavat kasvihuonetta

Toukokuun loppupuolella kasvihuone oli lopulta valmis. Alkoi taimiston rakentaminen, mikä tarkoittaa käytävien ja puukehikoiden tekemistä. MInun on kiittäminen Tuukkaa ja Niinaa siitä, että taimisto sai alkuvaiheessa hyvän muodon. Tästä on hyvä jatkaa.

kaarikasvihuone ja käytäviä