Kimalainen on tehokkain pölyttäjä

kimalainen pajussa
Talvihorroksesta herännyt kimalaiskuningatar saa pajun hedekukkien siitepölystä proteiinia. Se tarvitsee proteiinia munarauhasten kypsyttämiseen.

Kimalainen on mesipistiäisten heimoryhmään kuuluvia hyönteinen, jonka karvaisessa ja tukevassa olemuksessa on jotain hyvin sympaattista. Kimalainen on itse asiassa niin tukeva, että sen ei pitäisi fysiikan lakien mukaan pystyä lentämään. Tällaisen johtopäätöksen teki ranskalainen hyönteistutkija Antoine Magnan vuonna 1934. Magnanin tekemien laskelmien mukaan kimalaisella on liian pienet siivet ruumiiseen nähden. Onneksi kimalainen ei tiedä tätä, vaan lentää pöristelee taitavasti kukasta kukkaan!

Kimalaisilla on paljon yhteistä samaan ryhmään kuuluvien mehiläisten kanssa. Molemmat elävät yhdyskunnassa ja käyttävät ravintonaan kukkien mettä ja siitepölyä. Tämän vuoksi kummatkin ovat tärkeitä hyönteispölyttäjiä. Yhteistä hyönteisille on myös se, että ihminen on oppinut hyödyntämään niitä omassa ravinnontuotannossaan. Mehiläisiä käytetään pölytykseen marja- ja hedelmätarhoilla, ja kimalaisia tomaattien pölytykseen kaupallisilla kasvihuoneviljelmillä.

Tomaattien pölyttäminen on tärkeää, mutta vielä tärkeämpää on se, että kimalaiset pölyttävät mustikat, vadelmat ja puolukat. Ilman kimalaisia meillä olisi huomattavasti vähemmän luonnonmarjoja.

Miksi kimalainen on tehokkain pölyttäjä

Kimalaiset ovat tehokkaita pölyttäjiä ensinnäkin siksi että ne ovat pörröisiä. Niiden ruumis on keltaisten, mustien, oranssien tai valkoisten karvojen peitossa. Karvoihin tarttuu pakostakin siitepölyä kimalaisen tunkeutuessa kukkaan. Karvoituksen ansiosta kimalaiset kykenevät lentämään viileässä säässä. Kuningatar voi keväällä lentää jopa alle nollan lämpötilassa. Toisaalta turkki aiheuttaa sen, että kesähelteellä kimalaisia uhkaa ylikuumentuminen, siksi ne hellepäivinä pitävät kuumimpaan aikaan  lentotaukoa.

Kimalainen puhdistaa turkkiin tarttuneen siitepölyn raajoillaan, joita on kuusi kappaletta. Etujalat harjaavat pään ja keskiruumiin etuosan, keskijalat keskiruumiin takaosan ja takajalat takaruumiin. Sitten kimalainen puhdistaa keskijalan nilkan tyvijaokkeella muut raajat ja lisää siitepölyyn mettä. Aivan lopuksi kimalainen vetää keskijalan takajalkojen välistä, jolloin takajaloissa oleva siitepölyvasu täyttyy.

Täysinäiset vasut näkyvät keltaisina pallukoina kimalaisen jaloissa.

Kimalainen värisyttää kasvia

Kimalaisella on kyky värisyttää kasvia. Värinäkäyttäytymisessä kimalainen pureutuu yläleualla ja kynsillä kukan heteisiin ja alkaa värisyttää siipiään voimakkaasti. Hekumallinen väristely irrottaa tehokkaasti siitepölyä heteistä. Värinäkäyttäytymisestä hyötyvät erityisesti ruusut, mustikka ja tomaatti. Värinäkäyttäytymisen vuoksi kaupalliset tomaattiviljelmät ovat jo kauan käyttäneet kontukimalaisia pölytykseen.

Kimalainen on ahkera

 Kimalainen vierailee minuutin aikana keskimäärin 10–20 kukassa, mikä tekee lyhimmillään kolme sekuntia per kukka. Ahkeroinnin syynä on se, että kimalaispesä tarvitsee vuorokauden aikana paljon mettä, noin 40–50 grammaa ja siitepölyä noin 20 grammaa. Määrät ovat valtavia, sillä yhdessä kukassa mettä on yleensä 0,1 – 10 mikrolitraa eli litran miljoonasosaa. Brittiläinen kimalaistutkija Dave Goulson on todennut, että jokaisen kimalaisen täytyy löytää päivässä kymmeniätuhansia mettä sisältävää kukkaa. (Lähde: Goulson Dave, Kimalaisen kyydissä, s. 98.)

Mehiläisiin verrattuna kimalainen tekee huomattavasti pidempää päivää. Se lähtee liikkeelle aamuvarhaisella kun on vielä viileää, ja jatkaa illalla hämärään saakka.

Kimalaisella on pitkä kieli

Muutamilla kimalaislajeilla kuten pelto-ja tarhakimalaisilla on pitkä kieli, joilla ne pystyvät imemään mettä syvätorvisista kukista kuten hernekasveista ja apiloista. Herneet ja pavut ovat ihmiselle tärkeitä valkuaisen lähteitä. Jotkut kimalaiset ovat oppineet toimintatavan, jota kutsutaan medenryöstämiseksi. Se tarkoittaa sitä, että kimalaiset eivät mene kukan mesiäiselle heteiden ohi, vaan purevat reiän kukkatorveen ja imevät sitä kautta meden. Kimalaiset ovat keksineet, että ryöstäminen on nopeampi tapa saada mettä kuin ”laillinen” vierailu.

Kimalaiset tekevät miljardien arvoisen palveluksen

Kimalaisten tekemä pölytys luetaan ekosysteemipalveluksi  eli luonnon tarjoamaksi palveluksi. Tälle palvelulle on yritetty laskea hintaa.  EU:ssa on arvioitu, että vuotuisen maataloustuotannon arvosta noin 15 miljardia euroa on pölytyksen ansiota. Summassa on siis kaikkien pölyttäjien, ei pelkästään kimalaisten tekemä työ.

Suomessa vasta arvioidaan hyötyä

Mikä on pölyttäjien tekemän työ arvo Suomessa? SYKE eli Suomen ympäristökeskus yrittää selvittää sitä.  Syke käynnisti vuonna 2019 hankkeen,  jonka nimi on Suomen pölyttäjähyönteiskantojen tila, seuranta ja hyönteispölytyksen taloudellinen merkitys maataloudelle (PÖLYHYÖTY).  (Linkki avautuu uuteen ikkunaan.)

Nimensä mukaisesti hankkeella on kolme tavoitetta:

1) Selvittää pölyttäjähyönteisten kannat ja niiden kehitys Suomessa.

2) Tehdä esitys kansallisesta pölyttäjähyönteisten seurantajärjestelmästä.

3) Selvittää mehiläispölytyksen tarjonta maatalousalueilla ja hyönteispölytyksen taloudellinen arvo.

Hanke on kolmivuotinen, se alkoi vuonna 2019 ja päättyy  vuonna 2021.

Hankkeessa on mukana noin sata vapaaehtoista eri puolilta maata.

Miksi kimalaisista ollaan huolissaan?

Kimalaisista huolestuttiin laajamittaisesti vuonna 2016. Tuolloin Kansainvälinen Luontopaneeli eli IPBES julkaisi raportin,  jonka mukaan pölyttäjäkantojen heikkeneminen uhkaa maailmanlaajuisesti sekä luonnon- että viljelykasvien pölytystä. Kahta vuotta myöhemmin eli vuonna 2018 EU teki aloitteen pölyttäjien tilan parantamiseksi. Juuri tämä on ollut myös SYKEn hankkeen taustalla.

Pölyttäjien määrä on vähentynyt ennen muuta siksi, että niiden elinympäristöt ovat katoamassa. Pölyttäjät tarvitsevat monilajisia kukkaniittyjä ja -ketoja, ojanpientareita ja joutomaita, joihin kaivaa pesäkoloja. Tehoviljelyn myötä nämä ovat hävinneet.

Tehoviljelyyn kuuluu, että maa pitää saada tuottamaan mahdollisimman suuri sato. Tämä tarkoittaa peltojen salaojitusta ja maksimaalista lannoitusta. Peltojen salaojitus hävittää ojanpientareet ja lannoitus rehevöittää maan niin etteivät kukkakasvit niillä viihdy. Tehoviljelyssä ei myöskään suvaita rikkaruohoja, kuten peltovalvattia, ohdakkeita tai voikukkaa. Ne kaikki ovat kimalaisten ravintokasveja. Rikkaruohoja hävitetään usein kasvinsuojeluaineilla, jotka ovat hyönteisille myrkkyä, kirjaimellisesti.

Mitä voit tehdä kimalaisten hyväksi?

Kimalaiset tarvitsevat huhtikuusta elokuun alkuun saakka sellaisia kukkia, joista ne saavat siitepölyä ja mettä. Listan kimalaisille hyödyllisistä kukista ja  kasveista löydät täältä.

Eräs tapa kukkien lisäämiseksi on muuttaa osa nurmikosta monilajiseksi kukkaniityksi. Ohjeita ja siemeniä löytyy esimerkiksi Suomen Niittysiemen Oy:n sivuilta.

Kimalaisia voi myös auttaa huolehtimalla siitä, että ympäristössä on niille sopia pesäpaikkoja. Pesäpaikoista on nimittäin pulaa. Keväällä kimalaiskuningattaret taistelevat pesäpaikoista niin ankarasti, että osa menehtyy.

Useimmat kimalaiset pesivät maassa. Mahdollisia paikkoja ovat ojanpenkereet, heinätuppaat ja vanhat  hiiren- tai myyränpesät. Mitään näistä ei löydy viimeisen päälle hoidetulta nurmikolta. Kimalaisten kannalta olisi hyvä, jos edes osa pihasta olisi vähän vähemmällä hoidolla, ojanpientareet esimerkiksi.

Yksi kimalaislaji, kartanokimalainen hakeutuu rakennuksiin, kuten ullakoille tai linnunpönttöihin.

Lue lisää

  • Seppo Parkkinen, Juho Paukkunen ja Ilkka Teräs,  Suomen kimalaiset (Docendo 2018). Kattava tietopaketti Suomessa tavattavista kimalaisista. Sisältää muun muassa eri lajien tuntomerkit.
  • Dave Goulson, Kimalaisen kyydissä, matka mesipistiäisten maailmaan (Gaudeamus).  Englantilainen biologi on tutkinut kimalaisia vuosikymmeniä. Vetävästi kirjoitetussa kirjassaan hän pohtii muun  muassa kasvatettujen kontukimalaisten mahdollisesti levittämiä tauteja ja kuvailee, miten vaikea on löytää kimalaisen pesää.

Vieritä ylös